Etusivu

VUOSIKOKOUS

Uuran kyläyhdistys ry:n vuosikokous

Uurtajassa sunnuntaina 28.4.2019 klo 14.

Tervetuloa!                     

Johtokunta

 

Syyspäivä Uurtajassa 15.9.2018

Hei kaikki! Tervetuloa viettämään syyspäivää Uuran Uurtajaan lauantaina 15.9. klo 13.
Tarjolla on makkaranpaistoa ja nokipannukahvia (edullisesti tietenkin).
Voidaan myös nauttia siitä, että luonnontilainen piha ei vaadi kummempia siivoustalkoita.

Sateen sattuessa ollaan sisällä.

Halukkaat voivat lähteä klo 14 opastetulle retkelle Aittomäen Isolle Kivelle. Tieltä on noin 600 metrin kävely metsäpolulla ja metsässä. Kumisaappaat ovat tarpeen. Alueella on hirvikärpäsiä.

Retki Isolle Kivelle 12.6.2018

Paltamo-Seura järjestää kyläyhdistysten väelle retken Aittomäen Isolle Kivelle. Kokoontuminen klo 16 Leppikosken levikkeellä. Siinä jutellaan vähän Leppikoskesta ja sitten jatketaan autoilla paikkaan, josta voidaan kävellä kivelle noin 1 km matka. Retken jälkeen nokipannukahvit ja makkaranpaistoa Hóll tallin pihalla. Tervetuloa muistelemaan vaikkapa kouluaikaisia hiihtoretkiä Isolle Kivelle. 

Jäseneksi kyläyhdistykseen

Nyt on kaikilla tilaisuus liittyä Uuran kyläyhdistyksen jäseneksi.
Yksityishenkilö pääsee jäseneksi 20 euron ja yritys tai muu julkisyhteisö 100 euron jäsenmaksulla. Jäseneksi liittymällä olet mukana tukemassa kylän vireyttä ja mahdollistamassa yhteistä toimintaa.

Kyläyhdistyksen tilinnumero on FI90 5324 0920 034715.

Jäseneksi liittyjät voivat ilmoittaa  osoitteensa tai sähköpostiosoitteensa Anja Itkoselle tai Marja-Liisa Heikkiselle. 

Juhannuskokko Koskelan rannassa

Uuralaisia ja kesäasukkaita vieraineen kutsutaan juhannuskokolle Koskelan rantaan (Autioniementie 18) aattoiltana klo 19. 
Kokko ja makkaratulia tehdään, jos se on sallittua. Jos on tulentekokielto, niin grillataan. Ohjelmassa on pääasiassa vapaata seurustelua, yhdessäoloa ja yhteislaulua. Yllätysohjelmat ovat tervetulleita.
Kutsun esittää Koskelan isäntäpari Marja ja Keijo Nyrhinen. Järjestelyissä ovat mukana Uuran kyläyhdistys ja Uuran Erä. 
Omat makkarat ja muut eväät saa ottaa mukaan, mutta paikalla on myös puhvetti, josta saa edullisesti makkaroita, nokipannukahvia ja virvokkeita. Voi olla raparperipiirakkaakin.

Ilmoituksia tulee myös Uurtajan ilmoitustaululle ja kirkonkylälle. 
Sateen sattuessa ollaan sateessa, vai miten se meni...

Uurtaja tilaisuuksien pitopaikkana

VUOKRAT:

TOUKOKUUSTA LOKAKUUN LOPPUUN

KAIKKI TILAT, VARUSTEET JA  ASTIAT:  1 VRK + VALMISTELU- JA SIIVOUSPÄIVÄ, 100€

 

TALVIAIKANA

 KAIKKI TILAT, VARUSTEET JA ASTIAT: 1 VRK  + VALMISTELU- JA SIIVOUSPÄIVÄ, 100€

 LISÄKSI 50€ LÄMMITYSKULUISTA

 

TARJOILUTILA KOKOUSPAIKKANA KESÄLLÄ: 20€

TALVIKAUDELLA:  50€ (sis. lämmityskulut)

 

KYLÄYHDISTYKSEN TEKEMÄ JÄLKISIIVOUS TILAISUUKSIEN JÄLKEEN: 50€

 

ASTIAVUOKRAT:

ULKOPUOLELLE  LAINATTAVA 36:N KUPIN KAHVINKEITIN: 20€/vuokrauskerta

60 HENKILÖN KAHVIASTIASTO: 40€/vuokrauskerta

60 HENKILÖN RUOKA-ASTIASTO: 50€/vuokrauskerta

 

ÄÄNENTOISTOLAITTEET: 

Kyläyhdistyksellä on uudet, ajanmukaiset äänentoistolaitteet. Niitä myös vuokrataan.

Tiedustelut:

Anja Itkonen puh. 0500 170 534,

Marja-Liisa Heikkinen puh. 0400 942 947

 

TARVITTAESSA HINNOISTA SOVITAAN TAPAUSKOHTAISESTI

                                                                                                                                                        Johtokunta

Perinnepäivä

Perinnepäivä 2017 onnistui hienosti, kiitos siitä yleisölle ja talkoolaisille!

Jos teillä on tapahtumasta mielenkiintoisia kuvia, laittakaapa niitä tämän sivuston vieraskirjaan, Uuran facebook-sivulle tai sähköpostiosoitteeseen anja.k.itkonen@gmail.com, niin voimme jakaa onnistuneita hetkiä.

Sää suosi ja ihmisiä kävi noin 200. Talakkunaa riitti silti kaikille. Samoin riitti jokaiselle vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia, joiden kanssa rupatella. 

Kylämonumentti on nyt paljastettu. Se on se 1,5-metrinen kiskonpätkä, jolla sota-aikana annettiin tieto ilmahälytyksestä. Anttilassa oli suojeluskunnan puhelin, johon hälytys tuli, ja Anttilan isäntä Jaani Pyykkönen kävi kumauttelemassa pajavasaralla kiskoa, joka roikkui puun oksassa Peltolantien varressa. 
Alkuperäinen kisko on säilynyt Anttilassa. Se on maalattu pronssiseksi kuten vasarakin ja kiinnitetty riimulla tervattuun puutelineeseen. Monumentin paljastuksen jälkeen yksi ja toinen kävi kokeilemassa, miten merkinanto onnistuu. 

Erja Pyykkösestä Talakkunamaha 2017

Talakkunamahan tittelin sai Erja Pyykkönen ansioistaan kylätoiminnan kehittäjänä. Hän tuli vuonna 2003 paluumuuttajana takaisin juurilleen Uuralle ja on vuodesta 2005 lähtien toiminut aktiivisesti kyläyhdistyksessä, Uuran Erässä ja Suomen Keskustan Uuran paikallisosastossa. 
Uuran kyläyhdistys ry haluaa erityisesti mainita, että vuosina 2009 ja 2010 Erja Pyykkönen toimi siinä sekä puheenjohtajana että sihteerinä ja piti yhdistyksen elossa vaikka muuta toimintaa ei juuri ollut. 

Aina uutta mielessä

Vielä ei ole päätetty, pidetäänkö seuraava Perinnepäivä vuoden vai kahden päästä. Seuraavan Perinnepäivän teemaksi näyttää kuitenkin muotoutuvan urheilu. Uuralla on maineikas urheiluhistoria, joka ansaitsee tulla kerrotuksi ja kerratuksi. Onhan täältä hiihdetty aina olympialaduille asti ja mestaruuksia on kahmittu myös kesälajeissa.
Aika näyttää, mitä tästä kehkeytyy.

Elävä Ekomuseo -hanke

Uuran kyläyhdistys päätti 15.5.2016 pitämässään johtokunnan kokouksessa osallistua Paltamo-seura ry:n käynnistämään Elävä Ekomuseo-hankkeeseen. Hanke tukee ja täydentää kyläyhdistyksen jo toteuttamia perinteen keräämistä, tallentamista ja esilläpitoa. Hankkeen kesto on n. puolitoista vuotta. Hankkeen suunnittelu ja toteutus tapahtuu kyläyhdistyksen puolelta talkootyönä yhdessä hankkeeseen palkattujen projektityöntekijöiden kanssa.

Paltamon Elävä Ekomuseo-hankkeesta ja mukana olevien kylien kokoontumisista saa tietoa osoitteesta www.paltamonekomuseo.fi

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

oceanfmortgages@gmail.com | Vastaa 08.10.2019 03.02

Tarvitsetko kiireellisen lainan velkojen selvittämiseksi vai tarvitsetko pääomalainaa parantaaksesi yritystäsi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet teidät? Tarvitsetko lainan vakauttamista tai asuntolainaa? Älä etsi enää, kun olemme täällä, jo

Clark | Vastaa 23.08.2019 14.06

3%: n lainatarjous on nyt voimassa: luthors.corploanfirm@gmail.com , whatsapp-numero: +18635356458

Esko Korhonen | Vastaa 21.07.2019 13.54

Mikä on vuoden2020 Perinnepäivän ajankohta - siis monesko pvä? Terveisin Korhosen Esko

Tauno Peltola | Vastaa 23.12.2017 05.29

Taidan tulla käymään joku kerta! terveisin Tauno

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.10 | 03:02

Tarvitsetko kiireellisen lainan velkojen selvittämiseksi vai tarvitsetko pääomalainaa parantaaksesi yritystäsi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet teidät? Tarvitsetko lainan vakauttamista tai asuntolainaa? Älä etsi enää, kun olemme täällä, jo

...
23.08 | 14:06

3%: n lainatarjous on nyt voimassa: luthors.corploanfirm@gmail.com , whatsapp-numero: +18635356458

...
21.07 | 13:54

Mikä on vuoden2020 Perinnepäivän ajankohta - siis monesko pvä? Terveisin Korhosen Esko

...
29.05 | 13:31

Ennakkotieto:
Uuran perinnepäivät pidetään 20.07.2019 alkaen klo 12.00 alkaen.
Ohjelmamme valmistuu myöhemmin.

Tervetuloa
Veli-Matti

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS