Arkisto

2018 JOULUAATTO METSÄLÄSSÄ

On jouluaattoilta vuonna 1961 Uuran Metsälässä. Pihasaunan piipusta leijailee hiljalleen savua pakkasiltaan. On lähes hiljaista, pakkanen paukkaa metsikössä ja talon nurkissa. Ilta hämärtyy siniseen peittoonsa rakentaen maisemaan tummia varjoja. Seison yksinäni pihalla tunnustellen aaton tunnelmaa. Muistan kuinka jännittävältä hetki tuntui, kohta päästään joulusaunaan, syödään jouluateria ja sitten tulee joulupukki.

Edellisenä yönä äiti oli paistanut joulukinkun. Sikaparoille joulu ei ollut mitään kulta-aikaa niin kuin ei ole nytkään. Silloin se vaan oli oma tuttu röhkijä, josta luovuttiin. Jotenkin tapahtuman kuitenkin oppi ottamaan luonnonlakina, ruokaa kun piti olla. Joululeipomiset olivat tärkeä osa joulun valmistelussa. Piparit ja nisu kuuluivat joulun makuun ja tuoksuun. Nehän tehtiin myös itse.

Jouluaatto tapasi kulkea aina pitkälti samaa kaavaa noudattaen. Radiosta kuultiin myös monenlaiset jouluohjelmat, jouluhartaudet, jouluviestit ja -haastattelut eri puolilta Suomea. Radio oli kodin viihdekeskus jouluisinkin silloin, kun ei ollut vielä televisioita. Jouluaattoaamun viettoon kuului kynttilöitä, puuron syöntiä, kuusen koristelua ja mukavaa pikku puuhailua. Joulukuusen koristeet olivat vaatimattomia ja itse tehtyjä. Kuusessa oli ehdottomasti aidot kynttilät, yksi kultanauha sekä lippusiimaa. Myös piparit ja pumpulipallot kuuluivat joulukuuseen.

Hätkähdän kun äiti tulee ulos ja käskee lähtemään saunaan. Meillä oli uusi hieno pihasauna. Isä ja setäni Eino olivat rakentaneet saunan edellisenä kesänä. Sauna tuntui edelleen uudelta ja hienolta.Sauna kuului olennaisena osana Joulunautintoihin. Muiden raskaiden kotitöiden vastapainoksi saunassa sai rentoutua ja perusteellisesti puhdistautua. Puiden hakkaamiset, puiden kantamiset sisälle, veden hakeminen kaivosta kuuluivat saunahommiin myös aattonakin. Sellaisista ylellisyyksistä kuin suihkuista ei osattu edes haaveilla.

Saunan jälkeen söimme jouluaterian hiljaisuudessa, ainoastaan radiosta kuului hartaita joululauluja. Kaikki me sisarukset emme sopineet kerralla pöydän ääreen. Sovussa ja hieman jännittyneinä söimme kiltisti ruokamme. Siinä vaiheessa kun ei olisi enää millään jaksanut odottaa joulupukkia.

Ruokailun jälkeen äiti sanoi että isän pitää käydä asioilla Anttilassa. Olin Ihmetellyt tätä asiaa jo edellisenä jouluna että miksi ihmeessä isän on käytävä Anttilassa juuri jouluaaton iltana. Eikö häntä kiinnostanut tulla vastaanottamaan lahjoja? Ihan oikeasti uskoin tuon vielä sinne saakka kun uskoin itse joulupukkiinkin. Joulupukkiin uskominen loppui siihen, kun löysin kaapista joulupukin naamarin.

Ilta vaipuu pimeään, pienet lahjat on saatu ja avattu, jännitys on lauennut. Hiljalleen jokainen vuorollaan lähtee valmistautumaan nukkumaan menoon. Talo hiljenee ottamaan vastaan seuraavaa päivää, joulupäivää, sen sanomaa.

 

Rauhallista joulua ja parempaa uutta vuotta kaikille

Mehtälän Matti

 

 Valokuva: Veli-Matti Karppinen. Kuva on otettu jonakin jouluaattona Metsälän tieltä.

 


 

2017 ENSIMMÄINEN JOULUKIRKKONI

Olin noin seitsemän vuoden ikäinen, kun mieleeni tuli päästä joulukirkkoon. Tiesin, että naapurin Antti-ukki menee sinne hevosella, niinpä minä kysyin häneltä, että pääsenkö minä hänen kyydissä mukaan. Hän sanoi: ”Kyllähän sinä pääset, jos vain heräät niin varhain aamulla.” Minä pyysin isää ja äitiä herättämään, että en myöhästyisi kyydistä.

Jouluaamuna, pukeuduttuani lämpimästi, menin Rantalaan. Siellä jo valjastettiin Jaakko-ruunaa reen eteen. Sitten lähdettiin köröttelemään kohti kirkonkylää ja kirkkoa. Oli tietysti pimeää ja se antoi mukaan oman jännityksensä. Kun päästiin kirkkopihaan, ajettiin kirkon pohjoiselle sivulle, pantiin hevonen kiinni hevospuomiin ja heiniä eteen.

Kirkonkello alkoi jo soida ja kutsua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Mentyämme sisälle, menimme kirkon peräpenkkeihin istumaan. Katseeni kiinnittyi niihin pyöreisiin pystypilareihin kirkossa. Silmät pyöreinä minä katselin ympärilleni. Huomasin alttaritaulun ja sen kummallakin puolella olevat kynttilälampetit, tietenkin myöskin alttarilla olevat kynttilät.

Kun urut alkoivat soimaan, minä vähän säikähdin, kun olimme urkuparven alla istumassa. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, kyllä siinä oli katselemista. En muista kuka tai ketkä olivat suorittamassa jumalanpalvelusta. Kyllä siellä oli kuorokin mukana laulamassa kanttori Reposen johdolla. Hänellä oli mahtava lauluääni, ei tarvinnut vahvistuksia, kyllä kirkko raikui, kun hän lauloi.

Kirkonmenojen jälkeen lähdimme paluumatkalle, ja ei siinä erikoista tapahtunut, rauhallista ajelua. Mieli oli iloinen. Sainpahan käydä ensimmäistä kertaa joulukirkossa.

Jorma Oikarinen

 


 

2016 JOULUVALMISTELUJA JA JUHLANVIETTOA JÄÄMEREN RANNALLA PYKEIJÄSSÄ

Kun minulta kysyttiin voisinko kertoilla joulusta Pykeijässä, tokaisin suoralta kädeltä: ” Eihän se eroa suomalaisesta joulusta!” Mutta kun aloin miettiä asiaa, niin löytyyhän niitä erojakin.

Jouluvalmistelut aloitetaan varhain. Jo marraskuun alkupuolella kiireisimmät kyselevät leipomisesta tai ovatko lahjat jo ostetut. Joulukuun ensimmäinen päivä on odotettu, sillä silloin sytytetään adventtivalot. Vuosi vuodelta talojen ikkunat ja pihapiiri tulevat valoisimmiksi ja kirjavimmiksi. On enkeleitä, joulupukkeja, tähtiä, ja monessa talossa ainoa pihapuu ”kääritään” valoihin. Valojen runsauden kyllä ymmärtääkin, sillä eletäänhän syvintä kaamosta.

Tärkeä tapahtuma joulun odotuksessa on leipominen. Lähes joka talossa tehdään itse ne pakolliset seitsemän sorttia. Leivotaan piparkakkuja, hiekkakakkuja, tötteröitä, serinakakkuja jne. Joulutortut eivät kuulu valikoimaan. Tosin monet ovat lainanneet ohjettani, ja tortuista on tulossa suomalainen lisä jouluherkkuihin. Norjalaiseen kahvipöytään kuuluu runsaasti isoja kakkuja eli täytekakkuja, ja niinpä jouluksikin laitetaan monta varianttia.

Pykeijän emännät ovat innokkaita siivoamaan, ja jouluksi käydään läpi koko talo. Operaatiota kutsutaan ympäripesuksi.  Verhot vaihdetaan jouluverhoihin ja punaiset liinat, tyynyt ja matot otetaan esiin. Alkuun olin ihmeissäni moisesta värien paljoudesta. Vähitellen olen oppinut, että karun luonnon ja kaamoksen keskelle kaivataan värejä. Kahdenkymmenen oppivuoden jälkeen minäkin ripustin keittiööni ”joulukartiinit”.

Varsinainen joulunvietto aloitetaan aatonaattona, jolloin joulukuusi tuodaan sisälle. Monet käyttävät puuna mäntyä tai jalokuusta. Aattona keskipäivän kajossa ihmiset menevät hautausmaalle sytyttämään kynttilöitä. Valitettavasti läheskään aina kynttilät eivät pala kauan, sillä navakka tuuli puhaltelee joka kantilta ja tunkeutuu lyhtyihin ja lumirakennelmiin. Aika usein kirkossamme on jumalanpalvelus aattona ja silloin kirkko täyttyy.

Joululahjojen antaminen on oma lukunsa. Jo iltapäivällä aattona aloitetaan lahjojen vaihto. Ihmiset juoksuttavat paketteja toisilleen, ja onpa joillakin aikaa istahtaa kahvikupinkin ääreen jouluateriaa odotellessa. Varsinkin lapset ovat innokkaita vaihtamaan lahjoja keskenään. Parhaimmillaan joku voi saada 40 – 50 pakettia . Voi sitä rihkaman paljoutta!

Aattoateria syödään illalla. Pykeijässä kinkku ei ole tavallisin ruokalaji. Useimmissa perheissä paistetaan ribbe eli siankylkeä. Usein syödään myös puutikkujen päällä keitettyä kuivattua lampaanlihaa, pinnekjøtt. Lanttulaatikko – Suomen mallin mukaan valmistettu – on havaittu maukkaaksi, ja yhä useammassa talossa sitä käytetään ”tilbehöörinä”.

Kun aikoinani muutin Pykeijään ja aloin valmistella jouluja perheelleni halusin ottaa aineksia molempien perinteistä. Olen ” ujuttanut ” paikallisten ruokalajien joukkoon lanttulaatikon, kinkun, riisipuuron ja sekahedelmäsopan, tortut ja kotikaljan.

Pykeijäläiset käyttävät paljon koristeita. Meidän koristeista tärkein on himmeli, jonka teimme Suomesta lähetetyistä oljista vuosia sitten. Muista koristeista muistorikkaimmat ovat lasten koulussa tekemät tavarat. On tonttuja, ristipistotauluja, villakelloja ja kynttilöitä. Kuusen koristelu onkin nuorilleni nostalginen tuokio, kun he naureskelevat tekeleilleen ja muistelevat kouluaikaisia lahjatyöpajoja.

Pykeijässä toista joulupyhää kutsutaan suomalaisittain tapaniksi. Tapani-iltana on kylässä juhlat. Pyhiä seuraa ns. kolmas joulupäivä, joka on melkein pyhä. Kauppa on auki vain pari tuntia, ja väki kulkee pyhävaatteissa kyläillen toistensa luona.

Norjan kalenteri ei tunne loppiaista. Iäkkäämmät pykeijäläiset muistavat vanhojen suomalaisten viettäneen tammikuun 6. pyhänä. Vielä nytkin jotkut puhuvat loppiaisesta ja pitävät sitä joulun päättymisen ajankohtana, merkkinä palaamisesta arkeen.

Pykeijäläisessä joulunvietossa on vielä aikaa rauhalliseen oleiluun ja yhdessäoloon. On aikaa kuunnella tuulen ujellusta nurkissa ja lisätä puita uuniin. On aikaa iloita joulun sanomasta, valosta ja toivosta.

Hyvän joulun toivotuksin,

Kaija Bækø

 


 

2015 JOULUMUISTOJA

Joulumuistoni liittyvät Uuran  Anttilaan, joka oli kotini. Samassa talossa asui kolme sukupolvea. Olimme suurperhe, enimmillään väkeä oli 9 henkeä.

Jouluvalmistelut aloitettiin joulukuun alkupuolella. Pirtti suursiivottiin ja kattoon ripustettiin himmeli, joka loihti joulutunnelman kerta heitolla. Leivonnaisista piparkakut, tortut ja pikkuleivät sekä maustelimppu leivottiin hyvissä ajoin. Pulla, kakut ja juustoleipä  tehtiin vasta aattona . Aatto olikin kiireinen päivä talon naisille. Silloinhan piti laittaa laatikot ja paistaa kinkku ruiskuoressa illan jouluateriaa varten. Muistan sen kerran,  kun äiti- Inkeri keitti iltanavetoinnin lomassa kinuskikuorrutusta täytekakkuun. Kuorrutus ei meinannut onnistua. Âiti haki kynän ja kirjoitti keittokirjaansa ohjeen viereen: Inkeri, älä tee tätä kuorrutusta.  Myöhemmin  teksti sai jatkon: Tee, jos on hyvää aikaa.

Aattona tuotiin joulukuusi pirttiin. Se oli ollut muutaman päivän sulamassa navetassa. Me lapset saimme koristella sen. Koristeista muistan kauniin latvatähden ja muutaman lasipallon. Myöhemmin askartelimme myös olkitähtiä ja ripustimme niitä oksille. Kynttilät olivat talikynttilöitä ja ne sidottiin narulla oksiin.  Joskus ne valuttivat rasvaa runsaasti, ja muutenkin niitä piti vahtia koko ajan poltettaessa.  Muista joulukoristeista muistan paperiset jouluaiheiset liinat ja seinälle kiinnitettävät kuvat. Kynttilöitä asteltiin kynttilänjalkoihin ja katajista ja ohrantähkistä sommiteltiin kukka-asetelmia.

Joululahjat kuuluivat myös perinteeseen. Lahjat olivat vielä 50-luvulla enimmäkseen käyttötavaraa. Me saimme äidin kutomia villatakkeja, myssyjä ja kaulureita. Tietysti joukossa oli myös ostettuja tavaroita. Kerran saimme Afrikan tähti pelin ja pikkuveljelle oli ostettu  ihmeiden ihme, itsestään kulkeva auto.  Kun siihen kierrettiin vetoa, niin se kurvaili hetken lattialla.  Joulun alusviikot olivat piinallisen pitkiä ja jännittäviä, varsinkin jos saimme vihiä, että lahjoja oli jo paketoitu. Kahtena vuonna Paula-siskoni kanssa annoimme uteliaisuuden voittaa, ja äidin ollessa iltalypsyllä livahdimme luhtiin paketteja aukomaan. Paulalle oli paketissa huopatossut ja minulle keinoturkiksella reunustettu lakki. Useampana iltana testasimme lahjojen sopivuutta juoksentelemalla  pimeällä  kartanolla tossut jalassa ja lakki korvilla. Testin jälkeen kääriä rötöstimme  lahjat takaisin papereihinsa ja yritimme olla paljastamatta toilailuamme. Vasta viisikymmentä vuotta myöhemmin uskalsin tunnustaa äidille tekosemme. Hän sanoi ihmetelleensäkin miksi paketit olivat niin rumasti käärityt.

Toisen kerran syyllistyimme lahjojen esikatseluun ja –kokeiluun, kun löysimme lahjavasun pirtin vintiltä. Silloin availimme paketista mm. hammasharjat, ja niitähän piti hivauttaa hammasrivistöä vasten. Samalla kertaa onnistuimme löytämään myös upean suklaapossun. Se oli kääritty kultapaperiin, ja tietysti raottelimme sitä varmistuaksemme, että ihanuus oli aitoa suklaata. Näin jälkeen päin on myönnettävä, että aattoillan pakettien avaamistunnelmat kärsivät huomattavasti noista ennakkotutkimuksista.

Aattoon kuului myös joulusauna. Arkiaskareet koetettiin saada valmiiksi aikaisemmin tuona päivänä. Kun sitten kaikki olivat saunoneet ja puhtaissa vaatteissa, istuttiin jouluaterialle. Pirtin pöydällä oli pellavainen ruokaliina ja parhaat astiat ja ruokailuvälineet otettiin esiin. Meillä oli äidin ja isän häälahjaksi saamat luupäiset veitset ja haarukat käytössä aattona. Joulupuuro sekahedelmäsopan kanssa syötiin isän urheilukilpailuissa voittamilla hopealusikoilla. Jo pelkkä kattaus loi juhlan!

Kun ateria oli syöty ja astiat tiskattu,  pitkä  odotus huipentui joulupukin vierailuun. Harmillista oli kuitenkin se, että isä ei saanut nähdä pukkia . Hän sattui näes aina olemaan juuri silloin tallissa illastamassa hevosta! Pukin mentyä hän ilmestyi pirttiin, ja me kerroimme innostuneina  pukin käynnistä. No, alakouluiässä totuus Korvatunturin  joulupukista paljastui, ja minunkin silmät näkivät, että meidän pukin ”kostyymina”  olikin isän nurinkäännetty turkki.

40-luvun loppupuolella meille oli lupautunut pukiksi Jestolan Mamma  naapurista. Kun pukki sitten kolisteli porstuassa ja ovi avattiin, niin  pirttiin astui ääneensä  naurava pukki. Ja nauru jatkui koko vierailun ajan, pukista ei ollut puhujaksi. Jälkeen päin selvisi syykin naurukohtaukseen. Mamma oli matkallaan meille kohdannut toisen pukin, joka oli menossa heille. Pimeässä kollegat eivät tunteneet toisiaan ennen kuin  seisoivat nokatusten. Silloin Tuokkilasta asti tallustellut Elli tokaisi: Piru! Sinäkö se oot! Ja tämä lausahdus aiheutti naurun.

Kun pukki oli käynyt ja paketit  avattu ja lahjat ihasteltu, kokoonnuttiin laulamaan jouluvirsi. Kauniisti kaikui Enkeli taivaan aikuisten ja lasten yhteislauluna. Ja kaikki 10 säkeistöä veisattiin, totta kai.

Yksi jouluaamu poikkeaa muista muistoissani. Silloin pääsin Eliisa-mummun ja Jaani-ukin kanssa joulukirkkoon Paltamoon. Ja matka tehtiin hevoskyydillä. Mummu ja minä kaivauduimme peittoihin ja lammasveltteihin sanirekeen ja ukki kapusi kuskispukille turkissaan ja karvalakissaan. Matka alkoi. Aisakellot kilisivät ja lumi narskui reenjalasten alla hevosen hölkytellessä aamupimeässä.  Kun lähestyimme kirkonkylää, kohtasimme muitakin matkalaisia. Muodostui suorastaan rekijono. Kirkko oli kaunis joulukuusineen ja kynttilöineen. Ja miten paljon ihmisiä! Mahtavana vyöryi urkujen pauhu lehteriltä ja tutut jouluvirret veisattiin hartaana.  – Paluumatkalla ukki käänsi Metelissä hevosen Jestolan kaupan pihaan. Jestolat olivat muutamaa vuotta aikaisemmin muuttaneet Uuralta ja avanneet kaupan Metelissä. Nyt ukki halusi kyläillä entisten naapureiden luona. Mummu pani vähän hanttiin, häntä arkailutti mennä kylään joulupäivänä. Mutta ukki pysyi päätöksessään. Ja meidät otettiin vastaan ystävällisesti ja ohjattiin vieraskamariin.  Käden käänteessä Mamma kattoi kahvipöydän herkkuineen. Kiittelin mielessäni ukkia, kun hän järjesti tällaisen yllätyksen kirkkomatkalla.

Kaksi joulua muistoissani poikkeaa suuresti muista. Joulu vuonna 1970 oli hyvin, hyvin erilainen. Joulun aluspäivinä saatoimme haudanlepoon rakkaan Martti-veljemme. Tuona jouluna ei ollut kiirettä. Oli vain pohjaton suru.  32 vuotta myöhemmin aatonaattona äitini nukkui pois . Hän sai elää pitkän elämän iloineen ja suruineen. Tuostakin joulusta tuli hiljainen joulu.

 Tänään on ollut antoisa päivä PC:n ääressä! Hyvät ja rakkaat muistot Anttilan jouluista ovat tulvineet mieleen. Sain viettää 36 joulua kotona ennen kuin muutin Norjaan ja aloin luoda omia jouluperinteitä perheelleni.  Kiitos teille, joiden kanssa olen saanut jakaa jouluilon!

Pykeijässä 6.11.2015

Kaija Bækø

 


 

2014 JOULUKUUSITARINA

Eläkkeellä oleva  METSIEN MIES Melalahdesta haastoi pari vuotta sitten Vaarankylän - ja Uura-Iijärvi kyläyhdistyksen joulukuusten hankintatalkoisiin PALTAMON EV. LUT. SEURAKUNNALLE. Haasteeseen vastattiin, että käyhän se.Tänä vuonna oli Uuran vuoro lunastaa lupaus.

KYLÄYHDISTYKSEN SIHTEERI  teki kolmena päivänä hyvänpituiset  kuntolenkit lähitienoon metsiin ja silmäili samalla näkyisikö sopivia joulukuusia. Neljäntenä päivänä hän pyysi MIESTÄ katsomaan kelpaisivatko ehdolla olleet joulupuiksi. Kelpasivathan ne. MIES sahasi kolme kuusta nurin. Yhdessä SIHTEERI ja SIHTEERIN MIES haalasivat puut pellon reunaan ja lastasivat ne traktorin peräkärryyn kirkolle vietäväksi.

SEURAKUNTAMESTARI ja TOINEN MIES olivat sovitusti kirkkopihassa vastassa. Kuusilasti purettiin kirkon pääoven lähelle, ja kun kantoväkeä oli sopivasti paikalla, kirkkoon aiottu koristus päätettiin viedä sisälle saman tien. Perinteikäs, painava, metallinen kuusenjalka pantiin valmiiksi paikalleen.  SEURAKUNTAMESTARI ja TOINEN MIES kantoivat kuusta  tyvipuolelta  etummaisina rinnatusten, SIHTEERIN MIES kantoi keskeltä  ja SIHTEERI melko läheltä latvaa.

SEURAKUNNAN EMÄNTÄ  ja TET-POJAT  (työelämään tutustujat koulusta -- ei tiernapojat) olivat  jo kynttilöiden ja koristeiden kanssa odottamassa kirkon etuosassa. Ensimmäiseksi sähkötoiminen tähti köytettiin syrjällään olleen kuuseen latvaan kuntotarkastusta varten. Kaikkien iloksi se toimi! Sitten lähes viisimetrinen kuusi nostettiin pystyyn, ja jalkaan kaadettiin pari sangollista raikasta vettä.

Kaikki sujui hyvin, kunnes SEURAKUNNAN EMÄNTÄ huomasi vesijalan vuotavan. Vesi  oli lapettava kiireesti säiliöstä ja jalan alusta kuivattava. Kuusi  kaadettiin, jotta jalka voitiin irrottaa korjattavaksi.Tässä vaiheessa SIHTEERI ja SIHTEERIN MIES erkanivat joukosta, mutta toisten työ joulukuusen hyväksi jatkui.

KORSUN TERÄS paikkasi kuusenjalan ja testasi vedenpitävyyden. Kirkossa jalka pantiin taas paikoilleen, ja kuusi nostettiin toisen kerran pystyyn.

Harmittavaksi yllätykseksi  vesi ei nytkään pysynyt  vesisäiliössä. Kuljetuksen ja käsittelyn aikana ikääntyneen kuusenjalan vesisäiliöön oli ilmaantunut uusi reikä.  Jalan vesisäiliö oli siis tyhjennettävä jälleen ja kuusi kaadettava syrjälleen.

Kuusenjalkaan tilattiin nyt KORSUN TERÄKSESTÄ kokonaan uusi happoteräksinen vesisäiliö. Uusia reikiä ei pitäisi olla tämän jälkeen näköpiirissä vähään aikaan. Joulupuu vietiin ulos uutta vesisäiliötä odottamaan, ja kuusen tyveen pujotettiin lumitäytteinen  muovipussi puun kuivumista ja piikkien varisemista hidastamaan.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina joulukuusi  seisoi taas kirkossa. Saman viikon  perjantaina se oli nostettu pystyyn kolmannen kerran. TET-POJAT pääsivät kuin pääsivätkin koristelemaan sen.

KYLÄYHDISTYKSEN SIHTEERI oli havainnut  muutaman päivän metsäkävelyjen  kohottaneen kuntoa melkoisesti. Ilman sen kummempaa tarvetta tai pakkoa, hän kävelee yhä silloin tällöin lähimetsässä. Hän on ikään kuin uudella tavalla oivaltanut kuinka rauhallinen, viihdyttävä ja vähän salaperäinenkin paikka metsä on. Havupuut, varsinkin monimuotoiset  kuuset, erottuvat muista puista ja kiinnittävät huomion. Kävelyretkillä  punaisesta matonkudekerästä on mukava sitaista merkkinauhoja mahdollisiin tuleviin kotijoulukuusiin.

Marja-Liisa Heikkinen

 


 

 MOOTTORIKELKKAILUSTA

Kyläyhdistystä pyydettiin ystävällisesti muistuttamaan, että moottorikelkkailu toisen maalla on luvanvaraista. Erityisesti piha-alueilla ja taimikoissa ajelu on haitallista ja valmiiden latujen särkyminen harmittaa hiihdon harrastajia. 

Uusimmat kommentit

23.12 | 05:29

Taidan tulla käymään joku kerta! terveisin Tauno

...
17.05 | 17:32

Ompa mukavaa katseltavaa kun Isännillä on vielä kommeata mehteä.oekein silemeä hivelöö. eleä voan hakatko missään nimessä

...
06.11 | 22:04

Kiitokset minua auttaneille Uuraalaisille. Samoin suuret kiitokset traktorimuseon omistajalle Arvo Oikariselle todella hienosta kokemuksesta ajella traktoria.

...
02.06 | 23:40

Kiitos näistä kaikista tiedoista ja mukavaa kesää! En enempää vaivaa. Hyvää jatkoa sinne!

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS